Tarinoita Jumalan teoista

Seurakuntamme koostuu ihmisistä, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet pelastuksen ja nähneet Jumalan tekoja. Raamattu kehottaa kertomaan Jumalan suurista teoista, ja tällä sivulla haluamme kertoa miten Jumala on vaikuttanut seurakuntamme jäsenten elämässä. 

Joni Saarela

”Mä elin valheessa. Olin maailman paras tyyppi, enkä tarvinnut ketään. Koska olin kokenut niin paljon vääryyttä, mulla oli oikeus toimia miten vaan. Pyrin hyötymään muista ihmisistä ja valehtelin paljon. Ainoa ilo, mitä elämässä oli, tuli päihteistä. Ja mulla oli älyttömän paha olo.”

– Joni, 29.

Kun mä olin lapsi, me elettiin mun äidin kanssa kahdestaan. Asuttiin Helsingissä. Äiti huolehti musta hyvin, mutta sillä oli ongelmia alkoholin kanssa.  Kun menin kouluun, ongelmat kotona teki opiskelun vaikeaksi. Mun oli vaikee keskittyä ja jouduin nopeasti vaikeuksiin. Elämä alkoi muutenkin mennä huonoon suuntaan. Tehtiin kavereiden kanssa kaikenlaista ja jouduin jo silloin tekemisiin poliisin kanssa.

Silloin mun äiti päätti, että asialle on tehtävä jotain. Hän keksi, että muutetaan Helsingistä Hyvinkäälle, pienemmälle paikkakunnalle turvaan. Se oli mulle kova paikka. Vanhat kaverit jäi taakse ja uusi paikka oli ihan vieras mulle.

Äidin suunnitelma ei toiminut. Jouduin taas koulussa ongelmiin. Oon tummaihoinen ja meitä ei Hyvinkäällä ollut paljon siihen aikaan. Rasismi aiheutti riitoja. Olin aika temperamenttinen ja väkivalta tuli mukaan elämään. Silloin tapahtui paljon ikäviä juttuja ja tutustuin uusiin kaveripiireihin, jossa aloin käyttää päihteitä. Olin silloin 15-vuotias.

Siinä kohdassa mun elämä kääntyi vaarallisempaan suuntaan, mutta tunsin samalla, että toisenlaiset asiat nousivat jotenkin pintaan. Hengelliset asiat. Jumala- ja jeesusjutut. Olin jo pienenä äidiltä kuullut Jumalasta ja näistä asioista, ja muistan jopa yhden ihmeellisen kokemuksen siltä ajalta, kun olin aivan pieni:

Pikkulapsena olin tosi kiinni äidissä ja muistan, että menin ihan paniikkiin, kun oltiin erossa. Kerran hän oli illalla lähtenyt ulos koiran kanssa ja hätäännyin tosi paljon. Olin ehkä viisivuotias. Pelästyin tosissani ja lähdin ulos etsimään äitiä – juoksentelin meidän kodin lähellä lenkkipolulla ja etsin. Jostain syystä keksin hädissäni rukoilla: ”Jumala auta”. En tiedä miksi se nousi mieleeni silloin, se oli ensimmäinen kerta, kun rukoilin. Mutta heti sen jälkeen mulle tuli ihmeellinen rauha. Se on painunut mieleeni. Myöhemmin äiti kertoi, että kun löysin hänet sieltä lenkkipolulta, olin ollut aivan rauhallinen ja sanonut äidille, et mulla ei oo mitään hätää, Jumala sanoi, että hän on minun kanssani. Se oli merkillinen kokemus sekä minulle että äidille.

Nyt 15-vuotiaana päädyin kavereiden kanssa seurakunnan Jeesus-kerhoon hengailemaan perjantaisin. Yhden mun kaverin äiti kävi siinä seurakunnassa, ja kerhossa sai pullaa, joten päädyttiin sinne aika usein.

Kerran lähdin sen kerhon porukan kanssa laskettelureissulle Ylläkselle. Siellä kuulin, kun muutama ihminen piti ”todistuspuheenvuoron”, kertoi Jeesuksesta ja uskostaan. Yhden henkilön tarina jäi pyörimään mun mieleen. Se oli tosi raflaava juttu, ja mietin sen jälkeen, että onko toi totta. Ajattelin, että se joko valehtelee tai sitten se Jeesus, jonka se sanoo muuttaneen hänen elämänsä, on todellinen. Tää asia puhutteli mua paljon. Juttelin silloin kerhoa pitäneen Maaritin kanssa, ja meidän poikien puolesta rukoiltiin paljon.

Samalla se toinen elämä veti mua puoleensa tiukalla otteella. Halusin jollain tavalla ”tulla uskoon”, mutta samalla pelkäsin, että jään ulkopuolelle. Päihteet veti mut koko ajan syvemmälle siihen maailmaan.

Mä olin silloin 17-vuotias, täyttäisin pian 18. Mun elämässä oli paljon ongelmia. Välit äidin kanssa oli todella tulehtuneet. Tunsin valtavaa katkeruutta häntä kohtaan mun alkoholin sotkeman lapsuuteni takia. Silloin äitini teki vielä yhden siirron huolehtiakseen minusta. Hän oli varma, että jos tulen täysi-ikäiseksi siinä elämäntilanteessa, mua ei pelastaisi enää mikään. Hän päätti, että muutetaan Helsinkiin.

Kuin ihmeen kaupalla asunto löytyi ja muutettiin. Tutustuin uudestaan lapsuuden ystäviin. Heidän elämänsä oli erilaista, kuin minulla Hyvinkäällä: toki kaljoteltiin, mutta elämäni rauhoittui paljon. Silloin tutustuin myös Heidiin, jonka kanssa aloimme seurustella.  Elämä kulki hetken eteenpäin tasaisemmin, mutta armeijan käytyäni päihteiden käyttöni alkoi riistäytyä käsistä. Ennen polttelin kannabista, nyt siirryin amfetamiiniin. Olen aina ollut sellainen, että ihastun kerrasta aineisiin. Päihteet ovat ”sopineet minulle”.

Mutta taas samaan aikaan tapahtui jotain muutakin. Yhtä ystävääni Harria ei ollut näkynyt lähiaikoina, ja aloin jo ihmetellä mitä hän touhuaa. Sitten yhtenä iltana hän soitti ja kutsui mut kylään. Siellä ollessani hän kertoi vähän arkana alkaneensa käydä seurakunnassa, ja että hengelliset asiat puhuttelee häntä. Siitä tuli tosi hyvä keskustelu ja mun mielestä se oli hyvä juttu. Hän pyysi mua lähtemään mukaansa joskus ja lupasin tulla.

No ei mennyt kauaakaan, kun Harri soitti ja kutsui mut kanssaan Mahdollisuus muutokseen -iltaan Siion-seurakuntaan. Olin nähnyt Mahdollisuus muutokseen -kampanjan mainoksia ja miettinyt asiaa. Se oli sitä aikaa, kun aloin todella sukeltaa päihteiden kanssa ja samalla hengelliset asiat pyörivät ympärillä. Yhdenkin baari-illan jälkeen mentiin Heidin kanssa teetupabussiin ja meillä oli siellä tosi hyvä keskustelu. Hengelliset asiat olivat jotenkin jatkuvasti läsnä.

Sinä keskiviikkona Harri sanoi puhelimessa, että tuletko mukaan, kun silloin lupasit. Olin yksin kotona. Mietin hetken ja sanoin, että katotaan joku toinen kerta. Sitten suljin puhelimen. Muistan elävästi, miten minulle tuli yhtäkkiä valtava ahdistus. Tuntui siltä, kuin seinät olisivat kaatuneet päälleni ja kaikki sisälläni oleva paha olo nousi pintaan. En ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta mun oli pakko soittaa Harrille ja sanoa, että voin mä lähtee.

Sinä iltana koin jotain sellaista, mitä en ikinä kokenut missään. Siellä oli valtavasti ihmisiä ja läsnä oli ihmeellinen rauha ja ilo. Se oli ihmeellinen ilmapiiri, jota mun sisin janosi. Se ilta oli ja meni, mutta jotain tapahtui mun sisällä. Tuli seuraava keskiviikko ja Harri soitti taas – olin jo odottanut soittoa, koska viimeksi mulla oli niin hyvä olla siellä. Lähdin mukaan, ja sain taas kokea ihanaa rauhaa ja hyvää oloa. Nautin olostani.

Tilaisuuden jälkeen yksi mies tuli juttelemaan ja kysyi: Mites, uskotko Jumalaan? Vastasin hänelle rehellisesti, että uskon, mutta olen tajunnut, etten elä niin kuin Jumala haluaisi, että mä elän. Mies vastasi ymmärtävänsä, ja kysyi voisiko hän rukoilla puolestani. Mietin hetken ja totesin, ettei kai se haittakaan.

Hän rukoili ja sen rukouksen aikana mut valtasi ihmeellinen puhdas, hyvä olo, jollaista en ole koskaan minkään kautta saanut. Se rauha ja lämpö, jota tunsin, oli ihana kokemus itsessään. Samalla näin ja ymmärsin selkeästi, että kaikki se mitä Jeesuksesta on kerrottu, on todellista, ja hän on läsnä tässä ja nyt.

Tää kaveri kysyi, haluanko saada synnit anteeksi ja seurata Jeesusta, ja vastasin ilman pienintäkään epäilystä, että ilman muuta haluan.

Illan jälkeen menin kotiin ja kerroin Heidille mitä oli tapahtunut. Ajattelin, että hän ilahtuu tai on ainakin tyytyväinen, mutta hän sanoikin, että mut on aivopesty. Että hän on saanut kokea kanssani kaiken mahdollisen ja nyt vielä tämä. Se oli hankala hetki, ja seuraavat kuukaudet olivat vaikeaa aikaa. Jouduimme miettimään vakavasti, että täytyykö meidän erota. Heidi oli mulle rakas ja hän oli ollut elämässäni kuin pelastusrengas, joka pitää minut pinnalla.

Sen surun keskellä istuin autossa ja rukoilin: Jeesus, sä oot mut pelastanut ja kohdannut ihmeellisellä tavalla. Sä näet, miten rakas Heidi mulle on. Jos se on sun tahtosi, että me erotaan, niin sitten niin tapahtuu. Mutta jos et halua sitä, niin anna Heidin tulla uskoon ja ilmesty hänelle samalla tavalla kuin mullekin.

Sain taas ihmeellisen rauhan tästä asiasta. Pari kuukautta kävin seurakunnassa itse ja meillä oli keskustelua kotonakin. Välillä Heidi yritti haastaa mua ja mä yritin vastata niin kuin vain osasin. Sitten yhtenä keskiviikkona Heidi soitti, kun olin menossa seurakuntaan. Hän kysyi, onko se juttu nyt ja kertoi, että hänkin haluaisi tulla katsomaan millaista se on. Olin iloinen ja aivan ihmeissäni, koska en ollut painostanut häntä yhtään.

Ja niin Heidi tuli seurakuntaan. Hän kertoi myöhemmin, että hän rukoili sillä matkalla: Jumala, jos todella oot olemassa, niin ilmesty. Sun on parempi ilmestyä, tai mä en enää koskaan tule tähän seurakuntaan.

Kokouksen jälkeen se sama, mulle jo tuttu kaveri meni juttelee Heidin kanssa. Ja Jumala vastasi. Se mies oli rukouksen kautta puhunut Heidille sellaisia asioista, joita kukaan muu ei voinut tietää. Se vakuutti Heidin ja hän halusi myös antaa elämänsä Jeesukselle.

Meidän matka jatkui yhdessä ja jatkuu edelleen, nykyään olemme naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Ollaan kuljettu monien vaiheiden läpi, mutta Jumalan kanssa matka on kevyempi.

Aina ennen olin täynnä vihaa ja anteeksiantamattomuutta. Se oli raskas taakka, josta Jeesus vapautti minut konkreettisesti. Minun oli helppo antaa anteeksi. Anteeksianto ja armo oli todella vahva kokemus. Jumalan antama varmuus siitä, että olen saanut anteeksi kaiken, ja kaikki mitä olen tehnyt, on kannettu ristille.

Uskon, että jokaisella ihmisellä on tyhjä kolo sisimmässään. Sitä ei voi koskaan täyttää päihteillä, ei rahalla, ei kunnialla, ei millään, koska se on varattu Jumalalle. Mutta sen jälkeen, kun Jumala saa sen täyttää, rauha ja vapaus mittaamaton.

Näin Jeesus löysi mun elämän. Ja hän sanoo jokaiselle: etsikää, niin te löydätte.

Comments are closed.